Alussa kun menin uusille jumppatunneille, hain paikkaa takarivistä. Näinhän ei muut näe, miten siellä koikkelehdin...

Lueskelin ohjeita jumppatunnille menijöille: "Mene rohkeasti eteen että näet jumpan vetäjän ja näet kunnolla, miten liikkeet tehdään oikein."  Yritin muuttaa tapaani ja rohkaisin itseäni.

Nykyisin yritän saada jumpissa itselleni sellaisen paikan, jossa näen itseni edestä ja sivulta peilistä. Näin pystyn tarkistamaan, teenkö liikkeet oikein. Vieläkin sekoilen askeleissa ja käsien ja jalkojen yhteistyö ei aina toimi, mutta mitä siitä. Liike jatkuu, niin kuin itse pystyn sen tekemään ja kun opin ja pääsen rytmiin, saatan osata jopa näytetyn yhdistelmän. :)

Mistäköhän tuo tapa, että mennään mahdollisimman taakse on tullut? Itse olen huomannut, että vaikka suhteeni omaan kehoon ja sen kuvaan on aika vaihteleva, on peili kuitenkin ystävä jumpassa.

Nyt olen muuten hoksannut, että vaikka olisi siellä takarivissä, niin kyllä ne muut näkee minut. Ei sinne takariviin ainakaan pääse piiloon muiden katseilta, jos sellaista ajattelee...